Minusta
Olen Hennu, ja jos jokin on vienyt minut mukanaan, niin kehonpainotreeni ja se hiljainen, sisäinen voima, joka kasvaa pitkän ajan kuluessa.
Tutustuin kalisteniikkaan yli kymmenen vuotta sitten YouTuben videoista. Katsoin henkeä pidätellen, kun ihmiset tekivät liikkeitä, jotka näyttivät melkein mahdottomilta. Olin varma, että ne olivat jonkin “toisen maailman juttuja” ehkä niille, jotka elävät salilla tai ovat luonnostaan vahvoja. Minusta tuntui pitkään, että en kuulu siihen joukkoon.
Vasta pari vuotta sitten aloin treenata itse kunnolla, hyvin maltillisesti ja omassa tahdissa. Olin silloin aika kuormittunut työn ja opiskelun yhdistämisestä, joten keskityin aluksi voimankeräämiseen, rauhallisiin perusliikkeisiin ja siihen, että opin tuntumaan omaan kehooni. Vasta myöhemmin aloin harjoitella käsilläseisontaa, L-sit asentoa ja muita taitoliikkeitä ja olen edelleen sillä matkalla.
Kalisteniikassa minua kiehtoo erityisesti kehonhallinta, se miten keho ja mieli oppii asettumaan, tuottamaan voimaa ja pysäyttämään liikkeen silloin kun haluaa. Samalla liikkuvuus on tullut tärkeäksi osaksi omaa harjoittelua. Minusta on upeaa nähdä, kun keho liikkuu vapaasti ja luontevasti.
Tällä hetkellä panosta voimatreeniin ja liikkuvuuteen.
Treenaan eniten kotona ja ulkona, koska pidän siitä, miten vaivattomasti treeni solahtaa osaksi arkea. Säästän aikaa, saan olla omassa rauhassa, treenaten minimalistisilla välineillä. Minulle se on paras tapa kehittyä ja myös nauttia treenistä ilman kiirettä.
En myöskään ole koskaan kokenut kuuluvani perinteiseen fitnessmaailmaan. Minua ei kiinnosta äärimmäinen ulkonäkökeskeisyys tai ajatus siitä, että pitäisi näyttää tietyltä ollakseen “hyvässä kunnossa”. Minua kiinnostaa enemmän se, miltä keho tuntuu, vahvalta, kyvykkäältä, omannäköiseltä. Jokainen keho on arvokas ja kaunis sellaisena kuin se on, eikä treenaaminen edellytä äärimmäisyyksiä, dieettejä tai täydellistä estetiikkaa.
Haluan jakaa sen, mitä olen matkani aikana oppinut, miten voi kehittyä ja saada tuloksia vähillä välineillä, omassa rytmissä, ilman että tarvitsee muuttaa koko elämää treenin ympärille. Jos löydät täältä inspiraatiota tai pienen sysäyksen aloittaa, olen onnistunut.